maanantai 16. tammikuuta 2012

Saimeja ja sydämiä

Perusvaatteita taas. Tykkään tehdä niin että leikkaan kerralla paljon kankaita valmiiksi ja sitten surauttelen työompeluiden lomassa tai välissä niitä valmiiksi pikkuhiljaa sopivien lankojen ollessa koneissa. Saumurini oli tässä hiljattain lakossa ja tilasin uuden, siitä lisää vaikkapa seuraavassa postauksessa, mutta uutta odotellessa piirtelin myös viimein uusia kaavoja sen sijaan että pidentäisin aina vaan lahkeita ja hihoja vanhoista...Päätin kokeilla monien kehumaa Saimi svetarihousujen kaavaa Ottobresta 1/09 ja tein ensimmäiset versiot ihan kaavojen mukaan. Esikoiselle koossa 140cm mustasta Kangastukun velourista (eipä mustista kyllä paljon selvää saa)

Kuopukselle koossa 104 Sampsukan velourista, resorin ostopaikkaa en muista.

Molemmista tuli ihan kivat, kasvunvaraa on vielä mutta niin oli tarkoituksin, ja käännettävien resoreiden ansiosta nämä ovat toivottavasti hyvin pitkäikäiset housut. Ehkä kokeilen tehdä seuraavaksi resoreista kapeammat ja vielä pidemmät, yogapants-tyyliin.

Resoreilla pidensin vanhat lyhyiksi käyneet esikoisen housutkin jälleen käyttökelpoisiksi, ekologista ja taloudellista :)




Itselleni ompelin ihanaisesta Michas Stoffecken sydäninterlockista pitkän peruspaidan Ottobren naisten lehden peruspaidan kaavalla. Ensimmäistä kertaa kokeilin v-mallisen kaula-aukon tekemistä ja ihan hyvin sujui kun Ompeluelämää-ryhmästä sain linkin kuvitettuun ohjeeseen. Ihan muista syistä kyllä purin kauluksen pariinkiin otteeseen, vaihdoin nimittäin resorin väriäkin välillä. Lehden numeron ehdin jo taas unohtaa kun palautin kirjastoon, mutta kaivelen sen jos jotakuta kiinnostaa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kangastaulu



Pitkään etsin sopivaa kangasta tauluksi olohuoneen pitkälle seinälle, viime kesänä se sitten kesälomareissulla Ideaparkin Eurokankaan palalaatikosta löytyi ja nyt pääsi viimein seinällekin ;) Nyt pitää vielä keksiä sille jotain sopivaa seuraa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Vuoden alussa Forestia ja yöpukuja

Aloitin joulun jälkeen kankaidenostolakon jonka on tarkoitus kestää tammikuun loppuun. Hyllyssä on monia ihania kankaita kyllä ommeltavaksi ilman uusien ostamistakin. Niihin kaikkein ihanimpiin ei vaan millään raaskisi saksiaan käyttää... Mutta ostolakon myötä jotenkin tuli sellainen olo että on se vaan niihinkin koskettava, eihän niistä mitään iloa siellä ompeluhuoneen hyllyssä ole. Ensitöikseni silppusin suurimman osan aarteestani Forest-velourista jonka niiiin supertaitava Leena Renko on suunnitellut. Tähän kankaaseen ovat ihastuneet myös kaikki kolme lasta, joten kaikille siitä on jotain ommeltava. Ensimmäiseksi peruspaidat 2-vuotiaalle ja eskarilaiselle:



Kuvat on taas mitä on, pitäisi perehtyä siihen hommaan kun keksisi millä ajalla. Mutta siis, molemmissa paidoissa on hihoina Sampsukan ruskeaa velouria, ei ihan sama sävy kuin forestin eläimissä mutta kelpasi kuitenkin. Kuopukselle laitoin oranssia resoria, eskarilaiselle mustaa. Pienemmän paidan kaava on Ottobren Toy Dog 104cm hihat vähän pidennettyinä ja ilman saumavaroja leikattuna, käyttäjä kun on vasta enemmän 92-98 kokoinen. Ajattelin että on vähän kasvunvaraa, mutta tulikin aika sopiva. Isomman paidan kaavana oli Ottobren More Grey 134 normaalisti 122-128cm vaatteita käyttävälle, eikä ole yhtään iso jos toisen paidan laittaa alle.

Aika unisexejä molemmat mielestäni,  isomman käyttäjä on siis poika ja pienemmän tyttö ;) Esikoistytöllekin on jo forestia leikattuna ja vähän jäi vielä jemmaan.

Myös yöpukuprojektia on ollut menossa, ihan tarpeeseen kaikille lapsille. Tyttöjen yhdet yömekot on jo valmiit, joistain paitakaavoista muokattu, kankaat isommalla Nansoa ja pienemmällä Royal-tuotteen salaisesta kangaspaketista tullutta kirahvia joka on omaan silmääni niin räikeää etten kelpuuttanut kuin yöpuvuksi (lapset kyllä tykkäsivät). Näihin tein helmat ja hihansuut ompelukoneella rullapäärmeellä, sopivat mielestäni hyvin ja on nopsat tehdä. Isomman vaaleanpunainen resori on vähän silmiinpistävä mutta halusin vähän jotain piristystä tummaan mekkoon, samoin hihat ovat vähän hassun mittaiset mutta kangasta riitti juuri noihin ;) Eipä se meillä ainakaan yöpuvuissa niin nöpönuukaa ole, ja nämä ovat lapsille ihan hurjan mieluiset.