sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Eppuluokkalainen tarvitsi uuden fleecetakin, tällainen siitä sitten tuli. Kaikki tarvikkeet löytyivät kaapista, kaava Suuresta Käsityölehdestä 1/06 hieman pelkistäen. Ongelmitta ei selvitty, ja hieman kuva on lopulta silti rutussa kun tukikankaan liima ei pitänyt/tarttunut kunnolla, mutta kaikenkaikkiaan olen tähän tosi tyytyväinen, ja tyttökin tuntuu tykkäävän hurjasti.

Kranssi oveen. Toivottavasti ei ole liian jouluinen, minusta ei. Jossain netissä näin vähän tämän tapaisen kranssin kuvan ilman ohjetta, ja jäi niin vahvasti mieleen että piti kokeilla miten se käytännössä onnistuisi. Tykkään :)



Taaperon tossut kävivät pieniksi. Netistä voisi tilata ihania tossuja mutta parikymppiä tuntui turhan suolaiselta hinnalta, joten piti yrittää itse. Kaava löytyi Ottobren lehdestä 1/09, tosin lehden tossut olivat ihan kokonaan kankaasta tehdyt, minä tein pohjat nahasta. Sain sukulaiselta nahkapalasia ja kankaat sekä nepparitkin löytyivät kaapista joten hintaa ei paljon näille tullut :) Kangasosa on ohuehkoa vakosamettia, muistaakseni Huvikankaasta tilattua, samasta kankaasta päällinen ja vuoripuoli. Ei ollut niin vaikeaa etteikö näitä voisi tehdä jatkossakin, pitää vaan etsiä uusi kaava kun tässä koot loppuu jo kokoon 21.

Lopuksi vilkaisu tilkkutäkkiin, tarve on niin kova että peitto on jo päässyt sohvalle käyttöön vaikka oikeasti olisi vielä melkoisesti purkamista ja ompelua tiedossa. Jospa sitä jonain iltana inspiroituisi samalla purkamaan kun peiton alla loikoilee telkun ääressä.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Baktus, haalarihousut ja paidan tuunaus

Elämäni ensimmäinen baktus, ja sille seuraksi kämmekkäät. Lankana Sandnes Garnin Mandarin Fiesta. Suureksi surukseni en ole enää muutamaan vuoteen voinut neuloa saati käyttää juurikaan villaa, mutta eiköhän nämäkin vähän lämmitä syksyn säissä. Turkoosi värinä miellyttää tällä hetkellä minua suuresti :) Esikoistytär toivoi omaa baktusta, se on nyt puikoilla samasta langasta pinkkinä.

 Haalarihousut kuopukselle ohuesta fleecestä. Kuva ei tee oikeutta, minusta nämä on oikeasti tosi ihanat ;) Kaava on Gyntherin kirjasta, lahkeita tosin jouduin lyhentämään aika paljon ja lisäsin resorit ettei jää kantapään alle kun lahkeet on aika leveät. Applikointi tuli tehtyä vähän kantapään kautta, mutta seuraavalla kerralla viisaammin. Napit puuttuu vielä kun ei ollut sopivia kätköissä. Sivuun laitoin ensimmäisen Sampsukasta ostetuista "Made with Love" -merkeistä, kiva kun sai tällaisia valmiina.

Lopuksi pieni piristys pojan perusraitapaitaan (H&M), applikaatiomalli jostain Ottobren lehdestä.