keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Legoaarre



Taloudessamme on tapahtunut legohurahdus tässä alkusyksyn aikana, ja jo pitkään mielen perukoilla hautunut ajatus tällaisesta legojen säilytyssysteemistä sai fyysisen muodon. Se on siis ehkä lähinnä säkin ja maton yhdistelmä, jonka voi levittää kuvassa olevalla tavalla tai vielä paljon isommaksikin ihan fiiliksen ja tarpeen mukaan, ja kasata taas nopsasti sekä kätevästi paksulla nyörillä säilytyssäkiksi roikkumaan. Oven kahva ei kyllä ole oikea säilytyspaikka ;) mutta toistaiseksi puuttuu riittävän tukeva koukku lastenhuoneen seinästä sillä legoja on tuossa niin monta kiloa että nykyiset heppoiset koukut ei moista lastia kestä. Kankaat ovat Ikean puuvillaa hankittuna Facebookin Kangashamsterit-ryhmän kautta , renkulat ja paksu nyöri paikallisesta kangaskaupasta. Renkuloiden kiinnityksestä kiitokset siipalleni. 
Tästä tuli taas  tyypillistä Eripari-laatua, eli hieman olisi tuotekehittelyä vielä tehtävä mutta noin omasta päästä nopeasti kehitellyksi ihan kelpo versio, sanoisin :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Maatuskapeitto



Facebookin Kangashamsterit-ryhmästä ostin ihanaista maatuskafleeceä, joka päätyi rataspeitoksi kuopuksen rattaisiin. Fleece on kaksinkertaisena ja reunukset leikkasin retroessun helmaröyhelöstä (jolle on tähän asti ollut hieman vaikea keksiä käyttöä, kapea suikale kun on).

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Lintu ja kukkia



Syksyinen lintutunika oman joustofroteemekon jämäkankaasta ja peruspaita paikallisen kangaskaupan trikoosta kuopukselle. Sama peruspaidan kaava pohjana kuin ennenkin. Olen tässä viime aikoina harjoitellut vähän eri tapoja kauluksiin ja hihansuihin, näissä on nyt resorit ommeltuna aika perinteiseen tapaan. Lintutunikan kaulus näyttää kuvassa vähän huonolta, mutta käytössä se on ihan ok. Hihoihin lisäsin vähän kasvunvaraa ja venyt resoreita reilusti jotta sain aikaan hieman pussittavat hihansuut, näin hieman reilunpituisetkaan hihat eivät tule pieniä kätösiä häiritsemään.