torstai 10. marraskuuta 2011

Sisustustuunausta



Kuopuksen "uusi" sänky löytyi varaston kätköistä. Ennen-kuva alla, jälkeen-kuvat yllä. Työvälineinä tarrojen poistoon kynsilakanpoisto, rätti ja tuollainen remonttilasta. Tämä nostalginen sänky on ihan alunperin ollut 70-luvulla serkuillani, 80-luvulla tämä oli toisen samanlaisen kanssa minulla ja siskollani kerrossänkynä, ja onpa tainnut tarroista päätellen pikkuveljenikin nukkua tuossa jossain vaiheessa. Oikeankokoista patjaa näihin vanhoihin ei löydy enää valmiina, mutta uudesta patjasta kaventamalla saatiin sopiva. Petariksi sopii pinniksen petari, vaikka lyhyeksihän se jää mutta ei tuo nukkujakaan niin kovin pitkä ole vielä. Ja jos joku ihmettelee että näin pitkään oli pinnis käytössä, niin se oli tuossa sänkymme vieressä sivuvaununa ilman laitaa, eikä ipana siellä oikein koskaan edes nukkunut ;)



Sähköpattereitakin maalattiin aiemmin syksyllä, ja ajattelin niistä pistää kuvan ihan senkin takia että siinä vaiheessa kun itse aloin haaveilla patterien maalaamisesta törmäsin aika usein ajatukseen että ei sähköpattereita voi maalata. Mutta kyllä onneksi voi, ja muutos olikin melkoinen meidän 80-luvun puolivälin pattereihin. Juuri tähän yksilöön oli aikoinaan sulanut vähän muovikassiakin kiinni, mutta hyvin sekin peittyi maalilla.


Maalina Ronseal patterimaali . Aika riittoisa purkki muuten, taitaa riittää koko meidän omakotitalon pattereihin, muutama on vielä maalaamatta.

2 kommenttia:

  1. Hih, muistoja molemmissa, kai sä ne tarrat otit talteen... ;-) Patteriin suli muovikassi silloin kun eteinen oli täynnä muovikasseihin lajiteltuja uunituoreita seuran verkkapukuja odottamassa noutajia, muistelen, että kyseisessä kassissa olleelle puvullekin kävi hieman huonosti. Että oli ainakin kuuma patteri!

    Mutta hienoa jälkeä olet saanut aikaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos sisko, omastakin mielestä noiden patterien ehostus oli kyllä ehdottomasti sen pienen vaivan arvoista. Tuollaista kertomaasi tarinaa muistelin itsekin tämän patterin osalta, meillä sitä ei olekaan pidetty päällä kun tuossa keskellä taloa on riittävästi lämpöä puu-uunia lämmittämällä.

    Sängystä en kyllä ottanut tarroja talteen ;) Muistelen että me liimattiin aikoinaan myös sellaisia pehmosmurffitarroja, niitä ei tästä sängystä kyllä löytynyt lainkaan...

    VastaaPoista