tiistai 17. elokuuta 2010

Onneksi on pitkä kesä niin ehti kesälaukkukin valmistua


Tämä kuuluu pitkälti siihen eriparisten sarjaan, huomaisitte jos pääsisitte tarkemmin katsomaan. Kangas oli jo aikaa sitten huvikankaasta tilattu, ja kaava katsottu ja jopa valmiiksi piirretty, itse tekeminen tapahtui erään sortin terapiatyönä kun ihan ykskaks sainkin olla hetken yksin. Siinä tilanteessa ei paljon huvita millejä mittailla tai nuppineuloja asetella, mutta sainpas silti valmiiksi. Ja ihan käyttökelpoinen on, sanoisin jopa että varsin kiva :) Kaava taisi olla Modasta 3/10.

Vielä vähän nopeammin valmistui pari lahjaa lasten kätösistä, pohjana ihan valmiit kangaskassit mutta tuli mielestäni niin hauskat että pistän kuvat. Papalle ja mummulle siis menivät nämä. Piirrokset on tehty kangastusseilla, niiden pesunkestävyys on vielä testaamatta mutta tosi ihania juttuja syntyy kun lapset pääsevät taiteilemaan.