lauantai 25. joulukuuta 2010

Joululahjoja 2010

Flunssaa potiessa voisin tässä päivittää kuvat itse tehdyistä lahjoista tältä vuodelta.







Siskolle laukku juuri siskon näköisestä kankaasta (löytyi paikallisen kangaskaupan palalaarista). Sisälle pakkasin kasan erilaisia hauskoja lankoja neulomiseen ja virkkaamiseen hiljattain hurahtaneelle saajalle, näiden kanssa pääsee toivottavasti luovuus kukkimaan.


Kummityttöprinsessat saivat mm kruunuvaatteita, toiselle Hannah-tunika, toiselle perusmekon kaavasta muokattu pitkähkö mekko.




Tässä ne aiemmin vilaukselta nähdyt kaksospoikien paidat. On minulla vielä harjoittelemista applikoimisessa, mutta uskon että pojat silti tykkäävät.

Ja vielä lähti Cowgirl cookies - keksiaineksia muutama satsi. Ehdin nämä tehdä ennen sairastumista, onneksi, koska ennen joulua flunssa kaatoi niin pahasti että kaikki joulumuistamiset jotka oli tarkoitus leipoa, jäivät tekemättä :/





Vielä olisin monelle muullekin halunnut itse jotakin tehdä, mutta kyllähän se aika vaan lapsiperheessä on rajallista.

Blogivinkki vielä aiheesta itse tehdyt lahjat: Vaiva on rakkautta.

2 kommenttia:

  1. Suuret kiitokset laukusta ja lasten puolesta puvuista sekä keksiaineksista - viimeisimmästä sanottava sellanen "negatiivinen" asia että eihän tuota raaski käyttää. :) Sen sijaan laukku ja poikien vaatteet on jo tosi kovassa käytössä. <3

    VastaaPoista
  2. Olkaa hyvät vaan :) Vai negatiivista, kyllä se nyt vaan on käytettäväksi tarkoitettu!

    VastaaPoista