Pitkään etsin sopivaa kangasta tauluksi olohuoneen pitkälle seinälle, viime kesänä se sitten kesälomareissulla Ideaparkin Eurokankaan palalaatikosta löytyi ja nyt pääsi viimein seinällekin ;) Nyt pitää vielä keksiä sille jotain sopivaa seuraa.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
torstai 12. tammikuuta 2012
Vuoden alussa Forestia ja yöpukuja
Aloitin joulun jälkeen kankaidenostolakon jonka on tarkoitus kestää tammikuun loppuun. Hyllyssä on monia ihania kankaita kyllä ommeltavaksi ilman uusien ostamistakin. Niihin kaikkein ihanimpiin ei vaan millään raaskisi saksiaan käyttää... Mutta ostolakon myötä jotenkin tuli sellainen olo että on se vaan niihinkin koskettava, eihän niistä mitään iloa siellä ompeluhuoneen hyllyssä ole. Ensitöikseni silppusin suurimman osan aarteestani Forest-velourista jonka niiiin supertaitava Leena Renko on suunnitellut. Tähän kankaaseen ovat ihastuneet myös kaikki kolme lasta, joten kaikille siitä on jotain ommeltava. Ensimmäiseksi peruspaidat 2-vuotiaalle ja eskarilaiselle:
Kuvat on taas mitä on, pitäisi perehtyä siihen hommaan kun keksisi millä ajalla. Mutta siis, molemmissa paidoissa on hihoina Sampsukan ruskeaa velouria, ei ihan sama sävy kuin forestin eläimissä mutta kelpasi kuitenkin. Kuopukselle laitoin oranssia resoria, eskarilaiselle mustaa. Pienemmän paidan kaava on Ottobren Toy Dog 104cm hihat vähän pidennettyinä ja ilman saumavaroja leikattuna, käyttäjä kun on vasta enemmän 92-98 kokoinen. Ajattelin että on vähän kasvunvaraa, mutta tulikin aika sopiva. Isomman paidan kaavana oli Ottobren More Grey 134 normaalisti 122-128cm vaatteita käyttävälle, eikä ole yhtään iso jos toisen paidan laittaa alle.
Aika unisexejä molemmat mielestäni, isomman käyttäjä on siis poika ja pienemmän tyttö ;) Esikoistytöllekin on jo forestia leikattuna ja vähän jäi vielä jemmaan.
Myös yöpukuprojektia on ollut menossa, ihan tarpeeseen kaikille lapsille. Tyttöjen yhdet yömekot on jo valmiit, joistain paitakaavoista muokattu, kankaat isommalla Nansoa ja pienemmällä Royal-tuotteen salaisesta kangaspaketista tullutta kirahvia joka on omaan silmääni niin räikeää etten kelpuuttanut kuin yöpuvuksi (lapset kyllä tykkäsivät). Näihin tein helmat ja hihansuut ompelukoneella rullapäärmeellä, sopivat mielestäni hyvin ja on nopsat tehdä. Isomman vaaleanpunainen resori on vähän silmiinpistävä mutta halusin vähän jotain piristystä tummaan mekkoon, samoin hihat ovat vähän hassun mittaiset mutta kangasta riitti juuri noihin ;) Eipä se meillä ainakaan yöpuvuissa niin nöpönuukaa ole, ja nämä ovat lapsille ihan hurjan mieluiset.

tiistai 27. joulukuuta 2011
Joululahjat 2011
Leivontaessu pienelle leipurille, muffinssikangas Kangashamstereista, kaava oma |
Tunika omalle mummolle, koko 48/50, kaava SKK 11-12/2009, trikoo Kangastukusta ostettua Nansoa |
Pussukka jonka sisälle kätkeytyi kirja, kangas omista kätköistä |
Tästä ei ollut muuta kuvaa mutta keittiöpyyhe Tiritomista ostetusta puuvillasta, toimi siis myös reseptikirjan pakkausmateriaalina samalla. Päätyreunoissa kapeat pitsit. |
Pussukoita Tildakankaista omalla kaavalla. |
Kassi kierrätetystä Peppi-puuvillasta (ostettu Kangashamstereista), vuorina myös kierrätyskangas |
Pussukka ja avainnauha Tilda-kankaista, avainnauhan tarpeet mainosavainnauhasta otettu uuteen käyttöön |
Paita trikoosta ja housut velourista, koko 116cm. Päivitän paidan kaavan jos muistan mistä sen piirsin, housujen kaava SKK 11-12/09. |
Samoilla kaavoilla edellisen lahjansaajan kaksosveljelle asu |
Omalle siipalle yöbokserit Forest-trikoosta :) |
Pussukka taas, kankaat omista kätköistä, reunassa myös avainlenksu |
Peflettejä tein myös, niistä unohdui ottaa paremmat kuvat mutta lähtivät saajilleen suoramyyntiliikkeestä ostettujen saunavastojen kera. |
Tällaisia tuli siis tämän joulun alla tehtyä, suurin osa pieniä osasia lahjoihin. Aina voisi enemmänkin itse tehdä, ideoita kyllä riittää mutta ajastahan se puute näin lapsiperheessä yleensä on.
Nyt sitten vaan toivotaan että olivat mieleisiä :)
torstai 22. joulukuuta 2011
Ihanaa, leppoisaa ja stressitöntä joulunaikaa kaikille blogin lukijoille! Ja kiitokset keräykseen osallistuneille, hieno potti on kasassa <3
Muistin ehkä kuvata ainakin lähes kaikki joululahjaompelukset, joten palaan niiden kera ensi viikolla :)
Lisätäänpäs tähän kuitenkin vielä nämä jouluiset vaatteet jotka ompelin omaan perheeseen, ruskeapohjainen on tunika itselleni ja sydämelliset velourtunikat ovat tyttärille.
Kuvaukset ei nuorinta oikein huvittaneet ;)
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kangashamsterien keräys Unicefille
Tämä on ensisijaisesti Facebookin Ompeluelämää- ja Kangashamsterit -ryhmien keräyslipas Unicefille, mutta myös muut kangashamsteriksi itsensä tuntevat saavat toki osallistua. Katsotaan saataisiinko yhdessä jouluksi lahjoitettua vaikkapa polkupyörän (64e), vesipaketin (92e) tai school-in-a-boxin (174) verran rahaa. Tai ajatelkaas kuinka huimaa olisi lahjoittaa kokonaisen vesipumpun verran (367e)! Tehdään yhdessä hyvää :)
maanantai 5. joulukuuta 2011
Pitsimatto
Ajatus lähti Annukan isosta pitsimatosta. Tästä tuli vähän pienempi, suunnilleen ohjeen mukainen, paitsi virkkasin kympin koukulla, ei kai se niin nuukaa ole ;) Minähän en mikään virkkausihminen ole muuten mutta matonkude sujuu ja on niin mukavan joutuisaa virkata.
Halkaisija on noin 120cm. En oikein tiedä mistä tämä lopullisen paikkansa löytää, alunperin ajattelin vessaa mutta sinne on aavistuksen liian suuri. Toistaiseksi on nyt tuossa olkkarissa. Jos oikein innostun, teen vessaan uuden, vähän pienemmän.

lauantai 3. joulukuuta 2011
Joulukalenteri
Ompelupuuhat ovat tässä vaiheessa vuotta työompeluiden lisäksi lähinnä Suuria Salaisuuksia, joten esitelläänpä jotain vähän vanhempaa. Tämän tänäkin vuonna esille ripustetun joulukalenterin olen tehnyt muistaakseni ennen joulua 2005. Silloin Tila-ohjelmassa ja nettisivuilla oli idea sekä ohjeet joulukalenteri-ikkunaverhoihin joissa taskujen tonttunumerot oli toteutettu kangaskalvoväreillä. Nappasin numerot käyttöön tällaiseen perinteisempään seinälle ripustettavaan versioon.
Täytteenä kalenterissa on ollut eri vuosina mm jouluisia väritys- ja muita tehtäviä sekä joululaulukortteja lorukorttityyliin, tänä vuonna sieltä löytyy tontun kirjoittamia jouluisia tehtäviä jokaiselle päivälle. Tähän mennessä on kirjoitettu ja piirretty joulupukille sekä piilotettu kirje kuistille tontun haettavaksi, askarreltu lumihiutaleita ikkunoihin ja näperrelty joulukortteja. Esimerkiksi jouluiset leipomukset sekä erilaiset joulujuhlat ovat taskujen viesteissä vielä tulossa. Keskimmäinen oli sitä mieltä että 8. päivänä pitää hakea kuusi kun siinä pussissa tonttu kuusen takaa kurkkaa, mutta taitaapa kuusenhakureissu löytyä vasta vähän lähempänä jouluaattoa ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)