lauantai 29. tammikuuta 2011

Retrokelkka ja luistinkassi

Minun ikioma kelkkani lapsuudesta on päässyt lasten käyttöön, mutta sen verran oli repsahtanut kangasosat että pistin uusiksi. Maaliakin harkitsen pintaan, mutta en osaa päättää onko kivempi kuitenkin ilman, ettei mene liian hienoksi vanha ihanuus. Kankaat ohuehkoa vakosamettia kaapin kätköistä. Tein tämän jo pari viikkoa sitten, mutta on unohtunut kuvata. Inspiksen iskiessä ei aina ehdi odotella kauppojen aukeamista, joten tähän tuli hyödynnettyä nuo vanhojen hihnojen metallilenksut, vaikka vähän ruosteisia ovatkin ;)






Vanhat kankaat olivat tässä kunnossa


Viime talvesta asti suunnitteilla ollut luistinkassi tuli viimein myös ommeltua kun esikoisella alkaa luistelukausi koulussa. Peruskassi muuten mutta kangas on kerniä. Suurehko oli tarkoituskin tehdä, että kypäräkin mahtuu hyvin, mutta tämä on jo siinä rajalla onko turhankin reilu, kuvassa on siis luistimet ja kypärä jo sisässä. Pitää testata miten kantaminen sujuu eppuluokkalaiselta.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Kangasostoksia

 Ensimmäinen tilaukseni Ikasyrilta. Ihania, ja ihanan tuntuisia!


Paikallisen kangaskaupan löytö, nanson kuviollisia ja yksivärisiä trikoita palalaarista, metrihinta noin 5e. Monta ihanaa sinne vielä jäi, mutta yritin olla järkevä ja ottaa myös yksivärisiä niin saa yhdisteltyä.

Nyt on siis kankaita, ja kaavojakin sain piirrettyä jo useampia valmiiksi, enää tarvittaisiin sitä rauhallista ompeluaikaa :)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Heppapaita



Esikoiselle heppapaita Eurokankaan veloureista. Kaavana sama Suuren Käsityölehden hupparikaava joululehdestä 2009 kuin edellisen postauksen merirosvopaidassa sekä aiemmassa dinopaidassa. Todettiin tuo kyseinen kaava melkoisen reiluksi etenkin leveydestä, kun 134cm vaatteita käyttävä tyttö veti päälleen 120cm koolla tehdyn paidan ja se oli lähestulkoon sopiva. Mitäpä sitä uusia kaavoja sitten piirtelemään, lisäsin vain helmaan 10cm pituutta ja hihoihin resorit tytön toiveesta, ja hyvä tuli. Hevosen piirsin lasten värityskirjasta, itseltäni kun puuttuu piirtämisen lahja ihan tyystin. Tyttö muuten itse valitsi myös kankaat paitaan kangaskaapin valikoimasta, ja oli esimerkiksi tosi tarkkaa että hupun ulkopuoli on vaaleanpunainen ja sisäpuoli raidallinen eikä toisinpäin ;)

Helman tikkaus näyttää muuten kuvassa tarkemmin katsottuna tosi epämääräiseltä, mutta se johtuu vain siitä että jouduin ensimmäisen tikkauksen purkamaan ja se purkukohta siellä vielä kummittelee. Pesussa toivottavasti häviää ja näkyy vain yksi (melkein) suora tikkaus.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Merirosvopaita ja legginsejä



Pojalle merirosvopaita eurokankaan veloureista. Kaava sama kuin aiemmassa dinohupparissa, ilman huppua toki. Tässä paidassa tärkeintä on ehkä se, että kokeilin tehdä viimein tuota kaulusta, ja se jopa onnistui ihan kohtuullisesti. Vähänhän tuo vetää rutulle, mutta parempi sekin kuin että olisi venähtänyt pahasti. Muistiin itselle että kaavaa pitäisi kaventaa jatkossa hieman tai etsiä uusi kaava.

Kahdet velourlegginsit esikoiselle Ottobren lily-leggareiden kaavalla edelleen, näidenkin velourit Eurokankaasta. Toisten nilkassa pieni sydän, toisen lahkeessa sivussa hevonen.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Harmaata kierrätystä

Löysin viime viikolla paikalliselta kirpparilta ihanan R-collectionin poolovillapaidan 4,50 eurolla. Ostin, pesin ja silppusin sen, vaikka täytyy myöntää että vähän pahaa teki leikellä niin siistiä ja laadukasta paitaa. Mutta näin siitä tuli meille käyttökelpoisempi; minä sain pipon, säärystimet ja lapaset jotka vuoritin microfleecellä ja mieheni sai kaulurin lämmittämään metsästysreissuja. Kaikki resorit tuli hyödynnettyä eikä paidasta jäänyt jäljelle juuri mitään, sellainen pala että ehkä siitä juuri ihan pienet lapaset voisi vielä saada.

Hieman harmaalta tämä kyllä vaan vielä näyttää, etenkin pipo ja lapaset kaipaisivat hieman piristystä, en vaan vielä keksinyt mitä se voisi olla. Saa ideoida apuna :)

Ostin muuten toisenkin villapaidan, ehkä noin 100cm kokoisen jonkun itse tekemän upean aivan uudenveroisen kirjoneulevillapaidan 3 eurolla. Juuri nyt sillä ei sellaisenaan ole meille käyttöä ja ajattelinkin ensin siitä jotain tuunata, mutta se on niin hieno että en taida raaskia vaan pistän sen jemmaan odottelemaan kuopuksen kasvamista sopivaan kokoon. Ehkä...saa nähdä.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Maatuskamekko

Tämäkin sitten valmistui, eli Hannahin kaavalla tosiaan kesää varten tehty. Kankaat ostettu Huvikankaasta viime kesänä. Näihin kuviin vetäisty vain senhetkisten vaatteiden päälle ja kuvat yritetty ottaa lähinnä juoksevasta taaperosta ;) Hihoista olisi voinut tehdä kyllä vielä lyhyemmät, toisaalta ehtiihän ipana kesään mennessä vielä vähän kasvaa.


torstai 6. tammikuuta 2011

Mekkoja kuopukselle








Ostin hiljattain Iinulta peppimekon kaavan eli Christinen. Sitä piti päästä testaamaan joten syntyi mekkosia kuopukselle. Vihreäsävyinen mekko on yksinkertainen kanttauksella, punasävyinen on kääntömekko. Osa kankaista kierrätettyjä, osa uusia kaapin kätköistä. Punainen pääsee käyttöön heti, vihreä saa odottaa kesää.

Kierrätyskankaasta syntyi myös mekko Hannah-kaavan avulla, hihat lyhensin ja helman pidensin reilusti. Tämäkin kesää ajatellen tehty. Toisenkin Hannahin leikkasin maatuskakankaasta, mutta se jäi vielä kesken.




Kesävaatteet ovat olleet muutenkin mielessä, lasten lyhyeksi jääneitä housuja jatkojalostuu ensi kesän shortseiksi ja kuopuksen pieniä bodyjakin olen tuunaillut rullapäärmeillä jatkokäyttöön. Tuo kuvien raidallinen paitakin on sellainen, siinä hihan mitta oli vielä riittävä mutta pituus oli jäänyt lyhyeksi joten rullapäärme vain helmaan ja pääsi taas käyttöön.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Lintutunika ja legginsit




Vuoden 2011 ensimmäisenä ompeluna asu ekaluokkalaiselle esikoiselle. Tunikan kaava Farbenmixin Hannah, lintuun otettu mallia jostain vanhasta käsityölehdestä, legginsien kaava Ottobren 6/07 Lily. Velourit Eurokankaasta, applikaation tilkut puuvillakankaita omasta kaapista. Leggareihin ei tullut nyt mitään koristuksia kun on tarkoitus että näitä voi pitää monien muidenkin tunikoiden kanssa, tosin näitä voisi tehdä useammatkin kun olivat simppelit ja sopivat.